IPR-sopimisen uudet tuulet

Samalla, kun immateriaalioikeudet eli IPR:t muodostavat entistä suuremman osan yhtiöiden arvosta ja liikevaihdosta, korostuu niitä hallinnoivien sopimusten merkitys. Immateriaalioikeuksien arvon noustessa kasvavat nimittäin myös niihin liittyvät riskit. Sopimuskäytännöissä onkin havaittavissa IPR-ehtojen kehittymistä ja laajenemista vastaamaan uusia riskejä. Myös uudet omaisuuserät ja yhteistyötä painottavat kehitystavat tuovat oman lisämausteensa sopimuskäytäntöihin.

Käsittelemme tässä artikkelissa neljää IPR-sopimisen kentälle noussutta trendiä. Sopimustekniikan kehittyessä, jotkin asiat pysyvät kuitenkin ennallaan – hyvin laadittu sopimus on aina paras tapa varmistaa sujuva yhteistyösuhde ja ennaltaehkäistä riitaisuuksia.

Hyvä IPR-sopimus on “vain” IPR-strategian täytäntöönpanoa

Immateriaalioikeuksien hienous omaisuuseränä piilee niihin liittyvien oikeuksien hallinnan joustavuudessa. Esimerkiksi patentilla saavutettava yksinoikeus sisältää muun muassa keksinnön käytön, valmistamisen, tarjoamisen, vaihdantaan saattamisen ja maahantuonnin. Tekijänoikeuden luomaa yksinoikeutta voidaan puolestaan jakaa taloudellisten oikeuksien lisäksi moraalisiin oikeuksiin ja niiden osatekijöihin. Kun huomioidaan lisäksi, että näitä yksinoikeuksia ja niiden osatekijöitä voidaan siirtää eteenpäin sekä kokonaan että osittain, on sopimisen kirjo laaja.

Samalla merkittävinkin IPR-sopimus on aina vain yksi osa laajempaa palapeliä. Mikäli palapelin jokainen pala laaditaan toisistaan erillisiksi kokonaisuuksiksi muista paloista piittaamatta, on lopputulosta mahdotonta saada sovitettua yhteen. Taustalle tarvitaan siis selkeät linjaukset siitä, minkälaiseen lopputulokseen kullakin sopimuksella pyritään – tarvitaan IPR-strategia.

IPR-strategiat eivät itsessään ole uusi asia, vaan aineetonta omaisuuttaan huolellisesti hallinnoivilla yhtiöillä on ollut niitä jo pitkään. Viime vuosien muutos liittyy kuitenkin siihen, minkälaiset yhtiöt ovat päättäneet laatia toimintansa tueksi oman IPR-strategiansa sekä siihen, mitä strategioilla tavoitellaan.

Oikein toteutettuna jokainen IPR-sopimus on yhtiön IPR-strategian ilmentymä ja tapauskohtainen kirjaus laajemmasta linjauksesta, jonka mukaisesti yhtiö hankkii, suojaa ja hyödyntää aineettomia omaisuuseriään tavalla, joka tuottaa yhtiölle kaupallista lisäarvoa. Parhaimmillaan IPR-strategia antaa selkeät, helposti ymmärrettävät ja toteuttamisvalmiit linjaukset, joiden mukaisesti jokainen IPR-sopimus laaditaan. Oli kyse esimerkiksi datan “jakamisesta”, oikeuksien allokoinnista tai sopimusvelvoitteiden ketjuttamisesta, on vastaus toteuttamista vaille valmis.

Oikein toteutettuna jokainen IPR-sopimus on yhtiön IPR-strategian ilmentymä

Yhteiskehitys ≠ yhteisomistajuus

Yhteiskehitys sekä erilaiset yhteistyöhankkeet yleistyvät jatkuvasti. Yhteiskehityksellä edistetään ja tehostetaan teknologian kehitystä yhteiskunnassa jakamalla tietotaitoa. Yhteiskehitys voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi tehokkaasti ulkoistettua R&D-toimintoa tai pitkäjänteistä kumppanuutta toisen samanlaista innovaatiota tavoittelevan yhtiön kanssa. Yhdistämällä tietotaitoa, yhteiskehitystä tekevät yhtiöt voivat säästää merkittävästi R&D-kustannuksissa.

Yhteiskehitys voi johtaa kuitenkin hankaliin tilanteisiin immateriaalioikeuksien käytön ja hallinnan kannalta. Kun esimerkiksi keksintö, kirjallinen teos tai ohjelmisto syntyy yhteiskehityksen piirissä, haluavat kaikki sopijapuolet yleensä osansa syntyneestä immateriaalioikeudesta ja mahdollisuuden hyödyntää yhteistyön tuloksia omassa liiketoiminnassaan. Vaikka parhaimmillaan sopijapuolten hyödyntämistavat ovat toisiaan täydentäviä ja tukevia, voivat ne pahimmillaan kääntyä jopa toisiaan vastaan. Esimerkiksi yhden sopijapuolen visioima uusi lisensointiliiketoiminta voikin suoraan nakertaa toisen sopijapuolen kyseisen teknologian hyödyntämiseen perustuvaa ydinliiketoimintaa. Yhteiskehityssopimuksissa on siis tärkeä sopia täsmällisesti kehitystyönä syntyvien oikeuksien, velvoitteiden ja vastuiden allokoinnista.

Vaikka yhteistyö voi monesti olla paras tapa kehittää uusia tuotteita, ratkaisuja ja palveluita, hankkeen tuloksena syntyvien immateriaalioikeuksien yhteisomistajuus kannattaa huomattavasti harvemmin. Immateriaalioikeuden yhteisomistus voi nimittäin ratkaisevasti vaikeuttaa yhteiskehityksen tulosten hyödyntämistä, mikäli pieninkin päätös edellyttää käytännössä sopijapuolten yksimielisyyttä. Yhteisomisteisen immateriaalioikeuden yhteydessä onkin muistettava, että oikeuksien lisäksi myös niistä seuraavat velvoitteet ja vastuut tulevat lähtökohtaisesti jokaisen sopijapuolen kannettaviksi. Yhteisomistusta kannattaa siis harkita pitkään ennen siihen ryhtymistä. Mikäli sopijapuolet huolellisen harkintansa jälkeen päätyvät työnsä tulosten yhteisomistajuuteen, kannattaa yhteisomistuksesta ja omaisuuserän hallinnoinnista sopia tarkasti etukäteen.

Vetolujuutta sopimusketjuun

Oli IPR-omaisuus kehitetty, luotu tai suojattu miten tahansa, on oikeuden luovuttaminen ja/tai käyttöoikeuden antaminen eri muodoissaan lähes jokaisen IPR-sopimuksen ydinsisältöä. Sopimusketjujen pidentyessä korostuu ketjun jokaisen lenkin merkitys, eli back-to-back-sopiminen, entisestään. Yksikin heikko lenkki voi luoda yhtiölle kestämättömiä rajoitteita tai vastuita, jotka voivat esimerkiksi merkittävästi laskea yhtiön arvostusta exit-tilanteissa.

“Monesti oikeuksien saaminen edellyttää tarkkaa ja nimenomaista sopimista.”

Sopimusketjujen ja yhtiön IPR-strategian kestävyys edellyttää ensinnäkin, että yhtiö tunnistaa omat immateriaalioikeutensa ja niiden rajat. Yhtiö ei nimittäin voi luovuttaa edelleen oikeutta, jota sillä ei ole alun perinkään ollut. Monesti oikeuksien saaminen edellyttää tarkkaa ja nimenomaista sopimista. Esimerkiksi tekijänoikeuden kohdalla, ellei toisin ole sovittu, ei se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, saa muuttaa teosta eikä luovuttaa oikeutta toiselle. Varsinkin yrityskauppojen due diligence -prosesseissa juuri kehitysvaiheen jälkeinen immateriaalioikeuksien luovuttamisen on liian usein havaittu jääneen puolitiehen.

“Pahimmillaan yhdenkin sopimuksen kautta annettu epätarkoituksenmukainen tai liian laaja oikeus voi lamaannuttaa jopa koko liiketoiminnan.”

Toisaalta on tärkeää, että oikeuksia ei anneta laajemmin kuin mitä on tarkoitus. Esimerkiksi olemassa olevien oikeuksien lisensointi muodostaa merkittävän osan yhä useamman yhtiön toiminnasta. Pahimmillaan yhdenkin sopimuksen kautta annettu epätarkoituksenmukainen tai liian laaja oikeus voi lamaannuttaa jopa koko liiketoiminnan rajoittamalla tai estämällä oikeuksien lisensoinnin muille. Oikeuksien antamisen tulee siis aina olla harkittua ja rajoitettu tarkoin siihen, mikä on tarkoituksenmukaista ei vain kyseisen sopimuksen näkökulmasta vaan yhtiön koko liiketoiminta huomioiden.

Data omaisuuseränä

Muiden aineettomien omaisuuserien ohella datan arvo puhuttaa sekä liikejuridiikan että yleisemminkin liike-elämän puolella yhä enemmän – raaka tieto sellaisenaan on monistettavaa ja melko arvotonta, mutta varsinkin jonkin tuotteen tai palvelun myötä jalostetun datan, kuten tiedoista muodostetun luettelon tai rekisterin, arvo on huomattu viime vuosina myös IPR-sopimusten yhteydessä. IPR-sopimusten puolella erilaiset datan suojaamiseen ja allokointiin liittyvät ehdot sekä varsinaiset datan “lisenssisopimukset” ovatkin lisääntyneet merkittävästi.

“Dataa koskevissa sopimuksissa on syytä huomioida sekä alkuperäinen data että siitä tai sen avulla luotava mahdollinen uusi varallisuuserä.”

Dataa koskevissa sopimuksissa on syytä huomioida sekä alkuperäinen data että siitä tai sen avulla luotava mahdollinen uusi varallisuuserä. Erityistä huomiota onkin kiinnitettävä, kun yhden sopijapuolen aineistolla kehitetään tai luodaan toisen sopijapuolen uutta aineetonta varallisuutta.

Sopimuksen merkitystä korostaa se, että lainsäädäntö suojaa dataa vain rajoitetusti. Esimerkiksi tekijänoikeuslain (404/1961) mukaan sopijapuolella, joka on valmistanut “luettelon, taulukon, ohjelman tai muun sellaisen työn, jossa on yhdisteltynä suuri määrä tietoja“, tai “tietokannan, jonka sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta” on yksinomainen oikeus määrätä työn koko sisällöstä tai sen laadullisesti tai määrällisesti arvioiden olennaisesta osasta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Tämä luettelon tai tietokannan valmistajan niin sanottu sui generis -suoja on voimassa 15 vuotta työn valmistumisvuodesta tai julkistamisajankohdasta. Tekijänoikeuslain tarjoama suoja ei kuitenkaan monesti riitä vastaamaan yhtiöiden tosiasiallisia suojatarpeita. Myöskään liikesalaisuuksia koskeva sääntely ei itsessään riitä suojaamaan sopijapuolia riittävällä tavalla.

“Datan arvon säilyminen on näin ollen monesti riippuvainen sen nauttimasta teknisestä ja sopimuksellisesta suojasta.”

Datan arvon säilyminen on näin ollen monesti riippuvainen sen nauttimasta teknisestä ja sopimuksellisesta suojasta. Sopijapuolten kannattaa siis pyrkiä määrittämään oikeutensa ja velvollisuutensa sopimuksella luovutettavaan dataan ja sen avulla saavutettaviin tuloksiin mahdollisimman tarkasti ja kattavasti sekä luomaan jo ennalta prosessit, joiden kautta mahdolliset ongelmatilanteet ratkaistaan.

Lopuksi on syytä huomata, että kaikkea mahdollista dataa ei kannata haalia itselleen ainoastaan varmuuden vuoksi, sillä data voi tuoda mukanaan myös yllättäviä uusia velvoitteita. Esimerkiksi henkilötietojen käsittelystä seuraa sopijapuolelle myös lakisääteisiä compliance-velvoitteita, jotka on syytä jakaa sopijapuolten kesken jo ennen datan hyödyntämisen aloittamista.

Latest insights

Government proposal regarding the implementation of EU’s NIS 2 Directive published

Alert / 24 May 2024
Reading time 2 minutes

Are Finnish Lawyers the Happiest in the World?

Article / 4 Apr 2024
Reading time 2 minutes