Sovinnon salaisuus

Disputes for Breakfast

Jossain vaiheessa asianajajan uraani rupesin ihmettelemään sitä, että miten on mahdollista, että meidän toimistomme ovesta tulee sisään vain niitä asiakkaita, jotka ovat oikeassa. Ja miten on mahdollista, että kaikki ne asiakkaat, jotka ovat väärässä, löytävät aina tiensä puiston toiselle puolelle, muiden toimistojen asiakkaiksi.

Tämä alkoi vaivata minua lähes päivittäin, kunnes löysin Facebookista ilmoituksen valokuvauksen peruskurssista. Valokuvaus oli aina ollut lähellä sydäntäni, mutta toistaiseksi olin vain näppäillyt satunnaisia otoksia iPhonellani.

Niinpä ilmoittauduin kurssille. Kokoonnuimme kuvankauniina alkukesän aamuna Kiasman eteen, ehkä parikymmentä toisilleen vierasta wanna-be visualistia. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, luonto hehkui vaaleanvihreänä, ja kirkkaanväriset kukkaistutukset koristivat kaupungin puistoja.

Ensimmäinen tehtäväni oli valita kohde, josta halusin ottaa kuvan. Valitsin kohteekseni uutuuttaan hohtavan, upean Musiikkitalon. Päätin ottaa siitä mestariteoksen, koska olosuhteet olivat täydelliset.

Mutta ennen kuin sain luvan painaa laukaisinta, minun tuli kertoa parilleni, mitä näen kuvassa.

Yksinkertaista, ajattelin. Tietenkin Musiikkitalon ja sinistä taivasta. Joko voin laukaista? –Ei, luettele kaikki, mitä näet kuvassa, minua käskettiin.

Rupesin tarkkailemaan näkymää objektiivin läpi tarkemmin, ja huomasin, että Musiikkitalon edustalla oli tietyö ja ehkä jonkinlainen siltatyömaa. Tie oli kaivettu auki, monttua reunustivat rujot verkkoaidat, joista osa oli kaadettu. Oli vinksallaan olevia betoniporsaita ja nurmikolle heitettyä piikkilankaa kerällä. Kuvaan mahtui kolme roskapönttöä, jotka kaikki pursuivat roskia, joita lokit ja varikset parhaillaan levittelivät ympäriinsä. Pizzalaatikoita, tölkkejä, muovikasseja, käärepapereita, tupakka-askeja. Musiikkitalon edustalla näytti olevan jonkinlainen kaatopaikka.

Minun mestariteoksessani.

Sillä hetkellä minä ymmärsin jotain olennaista riidanratkaisusta. Sillä hetkellä ymmärsin, miksi toimistomme ovesta tulee vain asiakkaita, jotka ovat oikeassa.

Me kaikki katselemme maailmaa erilaisten linssien läpi. Meillä on takanamme erilaista elettyä elämää, meillä on erilaiset taustat, me olemme käyneet erilaisia kouluja, meidän kokemuksemme ja arvomaailmamme poikkeavat toisistaan. Se kaikki on rikkautta, mutta se on värjännyt meidän linssimme eri värisiksi ja siksi me näemme sanoissa eri sävyjä, tilanteet eri tavalla, samassa kuvassa eri asioita. Me katselemme samaa kuvaa, mutta näemme siinä sen, mitä me siinä haluamme nähdä ja mitä omista lähtökohdistamme siinä kykenemme näkemään.

Tämän lisäksi sopimuskumppaneina me katsomme kuvaa usein täysin vastakkaisista kulmista. Meidän fokuksemme ovat eri asioissa, koska me haluamme sopimukselta eri asioita. Toinen haluaa rahat, toinen tavaran. Toinen haluaa pitkäaikaisen suhteen, toinen kertatoimituksen. Tulokulmamme on aina enemmän tai vähemmän erilainen, mutta sopimusta kirjoitettaessa me olemme niin innokkaita saamaan haluamamme, että näemme vain kohteen, johon mielenkiintomme kohdistuu. Kaiken muun suhteen me olemme sokeita. Me olemme mestareita sivuuttamaan kaiken sen, mikä on fokuksemme ulkopuolella. Meitä ei itse asiassa edes kiinnosta, mitä muuta kuvassa on, eikä varsinkaan se, mitä vastapuoli kuvassa näkee. Kun me haluamme Musiikkitalon, meidän kykymme nähdä kuvassa muuta on rajallinen.

Ja niinpä sitten, kun erimielisyys syntyy, me kannamme pöytään Musiikkitalon, kun toinen alkaa pinota pöydälle pizzalaatikoita, betoniporsaita, roskiksia ja piikkilanka-aitaa.

Siksi riidat syntyvät. Siksi me riidan eskaloituessa näemme asiat täysin eri tavalla. Tästä syystä molemmille puolin puistoa kävelee asiakas, joka on oikeassa.

Kun me sitten astumme neuvotteluhuoneeseen sopiaksemme asian, me linnoittaudumme vastakkaisille puolille pöytää, kaivaudumme poteroihin ja alamme heitellä puukkoja pöydän yli ja väistellä kohti tulevia. Me keskitymme puolustuksen rakentamiseen sen sijaan, että me yhdessä yrittäisimme ymmärtää, miksi me näemme asian niin eri tavalla.

Sovinnon syntymisen salaisuus on kyvyssä asettua toisen osapuolen asemaan. Jotkut kutsuvat sitä empatiaksi.

Kokemukseni mukaan sovintoneuvottelujen järjestäminen niin, että molemmilla osapuolilla on tosiasiallinen tilaisuus kertoa tarinansa, tulla kuulluksi, lisää merkittävästi onnistumisen mahdollisuuksia. Kun osapuolet saavat tilaisuuden ymmärtää toistensa näkökohtia, edellytykset sovinnon saavuttamiselle kasvavat huomattavasti.

Parhaimmillaan sovintoneuvottelussa on kyse yhteisen voitonpuheen kirjoittamisesta. Erimielisyys syntyy usein pitkäaikaisessa yhteistyössä, joka on molemmille tärkeä ja jota molemmat haluaisivat jatkaa. Tällaisessa tilanteessa erimielisyyden ratkaiseminen yhdessä voi parhaimmillaan lisätä keskinäistä luottamusta, ja osapuolet voivat tulla neuvotteluhuoneesta voitonpuhe kädessään vahvempana kuin koskaan, kokemusta rikkaampina.

 

Disputes for Breakfast -seminaarisarja

Disputes for Breakfast on Dittmar & Indreniuksen seminaarisarja, jossa uppoudutaan erimielisyyksiin ja niiden trendeihin eri oikeudenaloilla keskittyen erityisesti liikejuridisten riitojen sovinnolliseen ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn.​

Lue lisää sarjan tilaisuuksista täältä: Disputes for Breakfast

Lue muut sarjassa ilmestyneet blogikirjoitukset:

Kun tieto lisää tuskaa

Riitaan ei tarvita kahta

Asiathan tässä vain riitelevät – mutta mistä liikejuridiset riidat sitten syntyvät?

Disputes for Breakfast

Latest insights

The Finnish Market Court imposes a fine for resale price maintenance for the first time in a decade

Alert / 15 Aug 2022
Reading time 4 minutes

It's time to change our minds (and the way we do things)

Article / 22 Jun 2022